perjantai 6. joulukuuta 2013

Lunta!

Nyt on satanut tänne eteläänkin oikein urakalla lunta. Huomenna meen varmaan Essulle. José sai tänään oikein ison luun ja söi siitä puolet :0. Oltiin lenkillä taas samassa paikassa kuin viimeksikin.






"I belive I can fly!"



Luminenä <3


Koirapuistossa José pääsi leikkimään Aida nimisen koiruuden kanssa.

Ulkona oli tosi kylmä ja varpaat olivat aivan jäässä molemmilla ulkoilevilla eliöillä: Josélla ja minulla, kun päästiin perille. Lenkki mittariin taisi tulla lukemaksi 2km, tosin Josélla kai 5km, johtuen koirapuistossa otetuista spurteista. Kuvia tuli aika vähän, koska akku loppui kamerasta kesken. Olen hankkimassa itselleni kunnon järjestelmäkameraa, joten kuvista tulee sitten paljon parempilaatuisia. Mulla oli myös näpit ihan jäässä, joten kuvaaminen oli vaikeaa. Toivottavasti ensiviikonloppuna pääsisin Oton ja Sallan kanssa lenkkeilemään :3.
Josén kanssa olen treenaillut nyt aika paljon etäkäskyjä ja liikkeestä paikalleen jäämis käskyjä. José handlaa ne jo aika hyvin, tosin harjoiteltavaa riittää kyllä vielä paljon. Kaikkien mahdollisten keppien ja tolppien yli olen Joséa hypyttänyt, kuten joistain kuvista näkyykin. Olen nyt ruvennut kitkemään Josélta koirapuistossa haukkumista pois. Se nimittäin alkaa haukkumaan koirille, jos ne enivät leiki Josén kanssa, eli siis ihan puhtaasit vaan komentelee. Muuten se kyllä on täysin kiltti. En sen erikoisempaa ole Josén kanssa puuhaillut, tosin keskiviikkona ulin koirakerhossa sen kanssa. Käykää katsomassa sieltä postaus. Kuvia Josésta löytää sieltäkin.   > Koirakerhon kuulumisia <

-Inkku & José

1 kommentti:

  1. Hauskoja kuvia Josesta! Se taitaa tykätä lumesta kuten meidänkin beaglet. Harmi, kun tänne etelään tuli taas loskakelit mutta toivottavasti saisimme jouluksi taas lunta. Terkkuja Joselle!

    Pimun ja Typyn emäntä

    VastaaPoista