José





José on 2013 vuonna syntynyt uros beagle. Se on hyvin kiltti ja energinen beagle poika, joka keksii kokoajan tekemistä itselleen, jos sillä on tylsää. José osaa monen monta temppua. Temppuja on noin 30 Josén muistissa. Josén isä on kotoisin Espanjasta, siksi Josén outo nimi. José on iloinen pieni haisuli joka rakastaa ruokaa ja juoksemista. Se ei koskaan tee muille koirille mitään pahaa, tosin jos vastaan tuleva koira on vihainen, José saattaa alkaa puollustukseski haukkumaan. José kävelee hihnassa suht hyvin, vaikka välillä se saattaa kiskoa. José ajaa jäniksiä ja alkaa etsiä hajuja kuullessaan sanan "Pupu" tai "Jänis".  José rakastaa leikkiä toisten koirien kanssa, etenkin, jos toiset koirat ovat yhtä iloisia ja energisiä kuin José.  Tämä beagle poika on myös kova leikkimään aktivointi leluilla. José saattaa myös olla tuleva agility koira, sillä Inkku alkaa ehkä harrastamaan sen kanssa agilityä joulun jälkeen. Aluksi ajateltiin, että Josésta olisi tullut näyttelykoira, mutta kun alapurenta ei korjaantunut ja toisessa hampaassa oli kiille vaurio, ajatukset peruttiin. Kun Inkku pääsi koirakerhossa testaamaan näyttely juttuja hän totesi, että ehkä näyttelyt eivätkään ole hänene ja Josén juttuja. Agility alkoi kuitenkin kovasti kiinnostamaan, sillä José rakastaa juoksemista ja hyppimistä ja kotoa löytyykin jo agility putki. 
Kuvista sen verran, että blogger ei osannut kääntää kaikkia kuvia oikein päin.

 Josén temppulista:

- Istu
- Maahan
- Paikka
- hyppy
- kättä
- ylävitonen
- kieri
- kierrä
- muki
- nenä
- koske
- seuraa
- seiso
- putki
- pujottele
- sivu
- jätä
- antaudu
- pupu
- tänne
- eikä
- etsi
- puhu
- alas
- nosta
- vapaa

José osaa myös lukuistan kirjon niitä temppuja, joilla ei vielä ole nimieä.


4 kommenttia:

  1. Onpa suloisia koiria. Ja etenkin Jose on aivan ihanan söpö beaglepoika!

    Beagletyttöjen Pimun ja Typyn emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ne ovat kyllä ihan mahtavia koiria molemmat ⌒.⌒

      Poista
  2. Oho, enpä oo ennen kuullut Japanista tulleesta löytökoirasta! Suloisia koiria :)

    VastaaPoista